Olen elänyt paimensukuisten
lapinkoirien kanssa kymmenvuotiaasta lähtien eli yli kaksi kolmasosaa elämästäni.
Perheemme ensimmäinen koira oli paimensukuinen Reppulin Väinö, joka hurmasi
koko perheen niin, ettei muita rotuja ole sen jälkeen tarvinnut harkitakaan.
Väinön kaveriksi tuli muutaman vuoden kuluttua Liehkun Rahpi eli Siiri. Tästä
taas muutaman vuoden kuluttua lauma kasvoi Magdaleenalla, joka oli Väinön ja
Siirin suunnitellun rakkauden tulos. Pentueeseen syntyi Magdan lisäksi Eemeli (kutsumanimeltään
Rafi) ja Justiina (kutsumanimeltään Reetta). Muutettuani omilleni elin muutaman
vuoden ilman koiraa, mutta sitten kasvoi koiranikävä sietämättömäksi. Ikävän
saapui korjaamaan Iita eli Nennikka Vuolpu.
Ajatus kasvattajuudesta on elänyt
mielessäni pitkään. Kasvattajakurssin kävin vuonna 2009 ja jonkin aikaa pohdin,
olisiko Iita saanut kunnian tehdä ensimmäiset pennut. Lukuisista Iitan ihanista
ja rakkaista ominaisuuksista huolimatta totesin, että sen ilmiselvä arkuus
riittää perusteluksi jättää nämä geenit jatkamatta. Kolmisen vuotta sitten
vanhempani ottivat Magdalle kaveriksi Villi-Joikhun Hämypesän Keijun eli
Meiran. Meirasta kasvoi tasapainoinen ja ihana otus ja niinpä vuonna 2013 näkivät päivänvalon Pampelin kennelin ensimmäiset pennut. Pennuista omaan koti-laumaani jäi Kami (P. Kaunis Kamil) ja kauko-laumaan vanhemmilleni Nunnu (P. Njalla Nappisilmä) ja siskolleni Hilppa (P. Nili Nöpönenä).
Oma koiraharrastukseni on tällä hetkellä hyvin arkista koirien kanssa puuhailua, ulkoilua, kouluttelua ja mökkeilyä. Paimensukuisen lapinkoiran seuran
toiminnassa olen ollut aktiivisimmillani vuosina 1999–2001, jolloin taitoin
seuran Reviiri-lehteä yhdessä äitini Marjon, siskoni Irenen ja ystäväni Marin
kanssa. Samoihin aikoihin puuhattiin kaikkea muutakin mm. nuorisotoimikunnan
nimissä. Vuoden 2009 olin seuran hallituksessa varajäsenenä.
Mira ja Iita. Kuva Elina Seppänen. |